Elämäni jysäri 3.6.2022 10.56.32
Kellon pirahtaessa 5.30 huomaa varsin hyvin edellispäivän aikana nousemamme 800 vertikaalimetriä päässä jyskyttää niin vietävästi ja leposyke hakkaa seitsemänkympin paremmalla puolella. Kolmen tunnin pätkittäisistä yöunista ja armottomasta pään jyskyttämisestä huolimatta aamuatarpeille kömpiessäni , onnistun muistamaan, että olemme pystyttäneet telttamme muutaman neliön kalliokielekkeelle mitä ympäröi n. kymmenen metrin pystyjyrkkä pudotus kolmeen suuntaan. Jatkoimme siis eilen Mikan kanssa matkaamme perusleiristä ylöspäin tarkoituksenamme ottaa hieman tuntumaa ohuempaan ilmanalaan ja muutenkin tutustua olosuhteisiin. Alkuperäinen haaveemme oli huiputtaa Tent Peak, mutta lähtöhetkellä ja iltapäivän sen jälkeen maisema oli sen verran sankassa sumussa, että emme maavyöryalueelle lähteneet lainkaan, vaan valitsimme Annapurna South Glacierin kupeessa olevan kovan maan nousukohteeksi.
Aamupalapatukoiden ja vesitankkauksen jälkeen lähdimme könyämään ylöspäin, hiljaisena tavoitteenamme rikkoa 5000 metriä. Armottoman siksakkauksen ja puuskutuksen seurauksena saavuimme puhtaan jäätikön alkuun, jota reunustivat mahtavat krevassit. Hyvin pian huomasimme että tämän reissun lakipiste oli saavutettu vilkaisu korkeusmittariin joka osoitti 4651metrin lukemat. Mieli oli hieman apea, koska tällä aikaikkunalla meillä ei ollut mitään mahdollisuutta hakea turvallista reittiä krevassiseinän lomitse. Kaiken kaikkiaan olimme kuitenkin tyytyväisiä koko harjoitukseen. Nousutahtimme oli erinomaisen nopea ja siitä huolimatta toimintakyky säilyi – noh – reippaan kohmelon mukaisin tuntemuksin. Nyt lähdemme munaravia, onneksi alaspäin kohti Pamboota. Timo Jaatinen