Maailman korkeimmalle huipulle 3.9.2015 15:06:52

IMG_1839_thumb.jpgIllalla 17.5. kuulimme Carina Räihän päässeen huipulle, ja sen esimerkin motivoimana nostimme varhain aamulla 18.5 päämme tyynyltä. Aamurutiinit olivat varsin tuttuja ja sujuivat nopeasti. Otsalampun valossa lähdimme kohti ylempiä leirejä. Saavutimme C1:n reilussa neljässä tunnissa. Timo alkoikin tehdä majaa C1:n, ja Mika päätti levätä päivän kuumimman ajan ja jatkaa myöhemmin iltapäivästä suoraan C2:n. Kun pilvet nousivat auringon suojaksi, Mika käveli C2:n ja Timo sen sijaan saapui C2:n vasta 19.5. Korkean ilmanalan kiipeämisessä on hyvin tärkeää jakaa voimansa oikein, koska palautuminen on ylempänä miltei mahdotonta. Näin lepäsimme molemmat C2:ssa tekemättä käytännössä yhtään mitään.

20.5. varhain aamulla jatkoimme kohti kolmosleiriä. Päivä oli aurinkoinen ja lupasi kaikin puolin hyvää. Puimme optimistina lähtiessä pelkät kuoret päälle ja pakkasimme untuvat reppuun. Nousimme kohti Lhotsen seinää ja saavutimme seinän 1,5 h kävelyn jälkeen. Kuin aikaisemman toisintona juuri seinämän alapuolella nousi voimakas tuuli. Kaivoimme untuvat repuista, taistelimme ne voimakkaassa tuulessa päällemme ilman mainittavia varustemenetyksiä. Lähdimme nousemaan Lhotsen pystysuoraa jäätikön alareunaa, jonka jälkeen seinämä jatkuu jyrkkyydeltään 40-60 asteisena. Nousimme noin 2,5 h kolmosleiriin vain todetaksemme, että edellisyön ja koko päivän jatkunut tuuli oli rikkonut leirin kaksi telttaa. Asian Trekkingin toimeliaat Sherpat pystyttivät uudet teltat ja teimme majoituksen suhteen uusjaon, jonka mukaan Timon ja minun telttaan majoittui myös David. Majapaikkamme oli suhteellisen ilmava ja siitä oli erinomainen näkymä Mt. Everestin huippuharjanteelle saakka. Ilta sujui jo totuttujen rutiinien mukaan keitellen vettä, ruokaa ja jutustellen mukavia. Yön pimetessä tuuli yltyi ja stratosfäärituulet paukuttivat jumalten pauhun lailla telttaa, eikä siinä nukkumisesta tullut juuri mitään. Luonnolla on arvaamaton voima.

Aamulla jatkoimme ei niin virkeinä. Tällä kertaa repussa oli vain ja ainoastaan välttämättömät ja hengitystä helpotti top-out –maski. Happinaamarin virtaus oli säädetty kakkoselle. Ensi shokki oli skandinaavihipiälle jonkinlainen. Untuva tuntui kuumalta ja hapen virtaus ei tuntunut ihan totutulta, joten ensimmäisen 5 minuutin jälkeen untuvatakki aukesi ja happimaski nousi kasvoilta kommentin kera…  Pienen mietintätauon jälkeen matka kuitenkin jatkui kohti Yellow Bandia, joka on Lhotsen seinän ja Geneva Spurin erottava kalliomuodostelma. Näiden ylittäminen muodostui teknisesti päivän haastavimmaksi. Geneva Spurin ylitettyämme saavuimme nelosleiriin noin 6 h uurastuksen jälkeen. Söimme rivakkaan leirissä 4 ja yritimme ummistaa silmämme happipulloinemme niin pitkäksi aikaa kuin se oli mahdollista ennen illalle ajoitettu huiputusyritystä. Päätimme, että pyrimme lähtemään klo 21.30, mutta n. klo 21 taivas täyttyi lumesta ja tuiskusta, joka pisti miettimään koko huippuyritystä kertaalleen. Taivas kuitenkin kirkastui melkein yhtä nopeasti kuin se täyttyi lumesta ja näkymä ylös oli auki. Untuvat taas päälle ja niin nopeasti kuin suinkin liikkeelle teltoista, joka tarkoitti meille kello yhtätoista. Reitti nousi Mt. Everestin rinnettä suoraa ylös kääntyen eteläharjanteelle paikkaan nimeltä Balcony, jolla vaihdoimme happipullot ja yritimme hörpätä kupillisen kuumaa. Normaali vesipullo oli jäässä ja termospullossa keitetty kaakao oli jo haaleaa. Balconylla oli tuulta n. 5 m sekunnissa ja pakkasta arviolta -36 astetta. Ilman viileys ei kuitenkaan haitannut etenemistä eteläharjannetta pitkin etelähuipulle. Ennen etelähuippua olevat kalliomuodostelmat olivat haasteellisia, ja paikkaan muodostuikin jonoa ja odottelua. Koska sinä päivänä huipulle pyrkiviä kiipeilijöitä oli ”vain” noin 50, jonot purkautuivat hankalimmistakin paikoista suhteellisen nopeasti. Ylitimme etelähuipun vain nähdäksemme Mt. Everestin varsinaisen huipun niin lähellä, mutta tuskallisen kaukana. Laskimme etelähuipulta muutaman kymmenen metriä alas ja saavutimme Hillary Stepin. Ennen Hillary Stepiä saatoimme katsella sekä Kiinan että Nepalin puolelle paikassa, jossa Kiinan puolelle pudotusta oli noin 3 km. Vastoin ennakko-odotuksia Hillary Step ei tuntunut kovin haastavalle, sillä jäätikön sijaan paikka oli tuulen jäästä putsaama kalliota.

Reilun yhdeksän tunnin uurastuksen jälkeen saavutimme vihdoin Mt. Everestin huipun ja tippahan, tai ehkä pari, siinä poskelle vierähti.

Mika Pitkämäki
Bookmark and Share